Uusi ravintola

Keskustelu osiossa 'Kehitysehdotukset' , aloittajana EetuH, 7.2.2020.

  1. EetuH

    EetuH Noviisi
    Vahvistettu Jäsen

    Liittynyt:
    17.6.2019
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Minulla oli ideana sellainen uusia ravintola nimeltä Restaurant Huvimaja. Se voisi sijoittua esimerkiksi ylä kaupunkiin jossa tällä hetkellä on Tequila. Siitä tulisi ravintola jossai voisi nautti kunnon laatu illallisia tai ihan vaan tulla nauttimaan drinksuja kavereiden ja hyvän musiikin kanssa,
    mutta se kuitenkin olisi sellainen ns. sivistyneempi ravintola eli toisin sanoen se ei olisi mikään baari johon ihmiset tulevat ryyppäämään. Itse voisin toimia baarin toimitus johtajana ja jos sellainen ravintola voisi perustua, uskoisin myös että sen avulla saisi muutamat "järkevät" henkilöt hyvän duunipaikankin ja itse pyrin olemaan siellä niin usein kun ehdin eli noin 5-7krt viikossa ja ihan useita tunteja. Jos tämä ehdotus olisi teidän mielestä järkevä, niin voimme vielä varmasti kehittää ja parannella ideaani, mutta uskoisin sen tuovan servulle uutta paikkaa missä voisi tavata kavereita, mutta sinne sitten myös voisi palkata henkilöitä ihan portinvartioiksi että sieltä sit lentäis ne kaikki perseilijät ja tappelupukarit ulos.
    Jos haluatte tulla discordin puolella tietämään jotain lisää ravintolasta tai ihan vaan sopimaan asioista (siis jos tämä menee läpi) niin tässä on discordini: Baarimikko Moe#9801
     

Jaa tämä sivu

  1. Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivustoa käyttöä, hyväksyt evästeidemme käytön.
    Sulje ilmoitus